Yves Rocher le radieux – meikkivoide

Itselläni on monia muistoja Yves Rocherista* ja suurin osa ensimmäisistä omista kosmetiikka tuotteistani oli äidin tilauksen yhteydessä tulleet tarkoin valitut tuotteet. Omena hajuvesi oli vuosia minun hajuveteni nuorena. Myöhemmin toki olen joutunut toteamaan, ettei ollut minun tuoksuni enää iän karttuessa. Sen laventelin sinisen luomivärin muistan ikuisesti, jonka olen ensimmäisenä luomivärituotteena saanut. Jostain syystä brändi on jäänyt minulle pimentoon ajan saatossa, kunnes sain testiin heidän tämän syksyn uutuus meikkivoiteen.

le radieux. - heleyttävä meikkivoide

Tämä meikkivoide yllätti minut täysin. Pumpatessa tuntui, että tuote on paksuhkoa ja ensimmäisillä levityskerroilla levitinkin sitä aivan liian paksun kerroksen. Kuitenkin kun älysin työstää voiteen meikkisieneen ensin alustalla, niin lopputulos on todella kevyt. Keveydestään huolimatta tuote peittää todella hyvin ihon pienet virheet.

Meikkivoide on toiminut erittäin hyvin kaikkien peitevoiteiden sekä puuterien kanssa. Toki mitä vähemmän puuteria käyttää sen kuulaampi lopputulos on. 

Jos työstät siveltimellä peitevoiteen. niin tämä saattaa liikkua jonkin verran alla. Samoin jos levität puuterin vetävin liikkein, niin meikkivoide tarttuu sutiin ihan varmasti. Kun puuterin töpöttelee, niin se kiinnittää meikkivoiteen hyvin. 

 

Meikkivoide kestää hyvin, jopa minun rasvoittuvalla iholla lähes koko päivän. Tuote lupaa 10 tunnin keston, minkä se kohtuu hyvin täyttää. Toki paljon rasvoittuvalla iholla lähtee ihan varmasti rasvoittumaan aikaisemmin. Tätä voi toki hallita hyvin plotting paperilla, jos haluaa pitää tuotteen mattaisempana. Jos käytät voidemaisia pohjustustuotteita, niin tällä meikkivoiteella lopputulos jää miellyttävän heleäksi.

Summasummarum, minusta tuote on erittäin hyvä arki tuote, jonka hinta ei ole este hankinnalle. Voisin suositella tätä sekä nuoremmalle että vanhemmalla iholle. 

Iso plussa pumppupullosta, joka ei annostele tuotetta liikaa. Itse mieluummin pumppaan monta kertaa, kun saan kerralla liikaa tuotetta. 

Itselläni oli käytössä sävy Beige 050, jonka koin erittäin lähelle omaksi sävykseni. Ihan inan liian tumma, mutta sovittelimme sävyn alkusyksystä, jolloin iho oli päivettyneempi. Päivän mittaan sävy ei hapetu tummemmaksi, vaan pysyy hyvin lähelle sen sävyisenä kuin mitä se on levitettäessä.

Yves Rocherilla Black Week

*Blogipostauksen linkit ovat affiliaattilinkkejä*

Yves Rocherilla on tällä viikolla meneillään BLACK WEEK, jossa tarjoukset ovat 40-50% valituista tuotteista.

Tämä kyseinen meikkivoide on muuten -40% tarjouksessa, jolloin sille jää hintaa hieman yli 13€ eli se asettuu kohtuu halpaan hintaluokkaan. Mielestäni tuohon hintaan tämä meikkivoide on oikeasti hankkimisen arvoinen, jos pidän heleästä melkein peittävästä lopputuloksesta.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat