The Ordinaryn kevyt oppimäärä

*Teksti on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lykon kanssa ja kaikki tekstin linkit ovat mainoslinkkejä*

The Ordinary saavutti hypensä huipun noin kaksi vuotta sitten, mutta sen tuottamat tuotteet ovat jääneet monelle ihonhoitoaan rakastavan arkeen, koska tuotteet ovat kohtuuhintaisia, simppeleitä, sopivat hyvin yhteen muiden tuotteiden kanssa, täsmä hoitavat ongelmia sekä ennen kaikkea ovat halpoja hinnaltaan. Näitä tuotteita voi kehua mielin määrin, koska itse en ole löytänyt brändin strategiassa heikkoa kohtaa. Se tuottaa kuluttajille juurikin sitä mitä se lupaa eli kohtuuhintaisia tuotteita korkeilla vaikuttavien aineiden osuuksilla tuotteista.

The Ordinaryn tuotteita ei voi koskaan olla liikaa

The Ordinary, kun et halua maksaa turhasta

Uskoisin, että teistä suurin osa on kuullut The Ordinarystä jossain kohtaa kosmesomea seuratessaan. Suomessa se ei välttämättä noussut niin viraaliksi kuin mitä muualla maailmassa. Tähän oli syynä ehkä sen alkuaikojen saantiongelmat Suomessa. Tuotteita sai vain muutamia sieltä täältä ja ne olivat kokoajan loppu varastosta suosion takia. Lykolla on kuitenkin ollut kautta aikain hyvä valikoima ja olen itsekin heiltä usein tilannut kun olen yksittäisiä The Ordinaryn tuotteita halunnut kokoelmaani.

The Ordiany on Deciemin tuotelinjojen ns. halvin tuotesarja, joka keskittyy suoriin vaikutusaineisiin ilman lisäraaka-aineita ja kikkailuja. Näet suoraan tuotteista ja niiden kuvauksesta mitä ne ovat syöneet itseensä ja millä prosenttiosuudella. Tuotteet on helppo valita yhden tai kahden vaikuttavan pääraaka-aineen perusteella täsmähoidoksi tiettyyn iho ongelmaan.

Pääajatus The Ordinaryn takana on ollut myös saattaa markkinoille järkihintainen ihonhoitobrändi, jonka hintataso ei määrity brändin nimen mukaan, vaan puhtaasti raka-aineiden hinnasta ja halutusta järjellisestä katteesta. Tämän hinnoittelun vuoksi The Ordinaryn moni tuote on vallannut kulttimaisen jalansijan ihonhoitopiireissä. Toki sitä myös vihataan, koska se polki monen kalliin tuotteen kuten Marulaöljyn hintaa, alaspäin oikein urakalla verrattuna kilpailijoihin.

Lisäksi brändi on kokonaan vegaaninen ja eläinkokeeton, joka nostaa brändin omalle tasolleen eettisyydessä asiakkaitaan ja ympäristöään kohtaan.

Mistä aloittaa The Ordinaryn käyttö

Sama kuin korealaisen kosmetiikan kanssa, niin maltti on valttia. Älä anna halvan hinnan tuoman vauhtisokeuden viedä. Muutoin päädyt kymmenien putelien keskelle ilman ajatusta miksi olet ne oikeasti hankkinut. The Ordinary on kuitenkin hyvin helppo brändi ujuttaa olemassa olevaan toimivaan ihonhoitorutiiniin. Minun ei tarvitse näillä tuotteilla korvata mitään rutiinissasi, vaan valita nämä tukemaan ihonhoitotavoitettasi.

Jos sinulla ei ole ajatusta mikä on sinun ihonhoitotavoitteesi, niin ensin pohdit mitä ihossasi on sellaista mitä haluat muuttaa. Kysy kysymyksiä itseltäsi positiivisessa mielessä. Nämä tuotteet eivät ratko suuria ongelmia eivätkä tee sitä yhdessä yössä, mutta ne voivat tukea hyvin valittua ihonhoitorutiinia juuri siihen suuntaan mihin haluat vaihtamatta koko rutiinia uuteen.

The Ordinaryn aloittaminen on helppoa esimerkiksi tällä The Daily Setillä, jonka saat helposti hankittua Lykolta

Lyko on tehnyt tästä omalla tavallaan helppoa, koska he ovat koonneet The Ordinarystä ohjesivun, jossa kuvaillaan ihonhoidon tarpeita ja niiden alle on suositeltu hyvin simppeleitä tuotevalintoja. Minkään rutiinin toteuttamiseen et tarvitse kaikkia suositeltuja tuotteita, vaan voit katsoa orviittaa esimerkiksi mikä seerumi toimisi tarpeeseesi tai koota koko rutiinin pikkurahalla. Iso plussa ohjeessa on, että siinä on ajatus sekä aamuun, että iltaan, jossa on huomioitu eri vaikutusaineiden sopivuus tiettyyn rutiiniin, jotta se toimii parhaiten. 

Yksi omista The Ordinary suosikeista on Aminohappo-seerumi

Vaihtoehtoja löytyy:

  • Kuiva ja kisristävä iho
  • Pintakuivaiho
  • Ikääntyvä iho (pitäis olla niin mun juttu)
  • Haluatko saada ihoon hehkua
  • Pigmentaatiohaasteisiin
  • Helkälle iholle
  • Antioksidanttisuojaan
  • Epäpuhtaalle ja tukkeutuneelle iholle
  • Epätasainen ihon rakenne

Kuten näkyy, niin moneen haasteeseen on ratkaisuehdotuksia

Aina ennen The Ordinaryn ostopäätöksen tekemistä, vaikka se onkin halpaa kosmetiikka, suosittelen pohtimaan juurikin niitä oman ihon tarpeita. Ja pysykää kaukana someilmiöksi nousseesta AHA 30% + BHA 2% Peeling Solutionista, jos ette ole tutustuneet sen toiminta-ajatukseen kunnolla ja henkisesti valmistautuneet huonoon kokemukseen, koska se tuote voi tehdä ihmeitä, mutta se sattuu iholla hitokseen, jos iho ei ole tottunut happokuorintatuotteisiin.

The Ordinaryn aloittaminen ei ole välttämättä viisainta tästä kulttituotteesta

Uskalla kokeilla The Ordinaryä

Itse aloittaisin The Ordinaryn kanssa hyvin perusteista. Muutama erilainen seerumi omiin tarpeisiin on hyvä aloitus. Valitse seerumeita, joiden kanssa samankaltaisia sinulla ei ole vielä kesken. Heidän voide on mainio, mutta se ei ole edellytys seerumeiden toimintaan. Seerumit on The Ordinaryn se juttu mun mielestä.

Tulevalla viikolla tulen kertomaan muutamia ihonhoitorutiineja Youtuben puolella ja Instagramissa, joten aita minut seurantaan niissä:

Never30again-Youtube

Never30Again Instagram

Loppu viikosta esittelen vielä omat The Ordinaryn suosikit täällä blogissa, koska vuosien varrella niitäkin on tullut.

Yhtälailla on tullut muutoksia suosikkeihin sen mukaan kun olen kokeillut uusia heidän tuotteitaan pikkuhiljaa.

Tämä ihonhoitobrändi on sellainen, jolle kannattaa antaa mahdollisuus minun mielestäni, mutta maltilla, koska kun se viel pikkurillin, menee koko käsi mukana.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat