Olen koko ikäni ollut ylisuorittaja. Sen vuoksi väsyn välillä ja silloin on aika ottaa aikaa itselle. Ennen en ole osannut tätä taitoa, mutta viime vuodet ovat opettaneet, että kroppa ja pää kertoo kyllä, kun olen vaatinut siltä liikaa. Viime viikolla kirjoitusintoni hukkui johonkin, joka on merkki liiasta. Niin, no olinhan kirjoittanut kiitettävät 10 päivää putkeen blogitekstejä.
Torstailta peruuntui yksi pr-tapahtuma yllättäen, joka aluksi harmitti, mutta sitten muistin, että minun on pitänyt käydä Helsingin Talvipuutarhassa. Lisäksi nyt on täydellinen hetki käydä kyseisessä paikassa, koska Coelogyne Cristata eli Lumikuningatar kuukkii. Näin orkideaharrastajana olen jo liian monta vuotta missannut tämän kukinnan, joten oli ilmiselvää, että suuntaan Talvipuutarhaan kauppojen sijaan.
Talvipuutarha keidas keskellä talvea
Tiesitkö, että Helsingin talvipuutarhassa voi vierailla ihan ilmaiseksi? Tila on miellyttävä ja siellä on paljon paikkoja istua ja tavata ystäviä tai työskennellä itsekseen. Toki aukioloajat ovat hyvin rajoittuneet, mutta tunnelma luo seesteiset puitteet vain oloilla. Tilaa voisi sanoa melkein helsinkiläisten yhdeksi olohuoneeksi. Sen olemassa olosta varmaan tietää kaikki, mutta harva käynyt.
Oma suosikkini kolmesta huoneesta oli kaktushuone, jossa olisin voinut istua tunnin tai kaksi vain vaihtamalla penkkiä ja tutkimalla ympärillä olevia kasveja rauhassa. Myös kevään ensimmäiset auringon säteet lasikaton läpi eivät olleet huono juttu. Alkoi ihan hymyilyttää itsekseen.
Malttoi oikein laittaa puhelimen taskuun ja tuijotella vain kasveja. Varsinkin kaktushuoneessa oli mielestäni tietynlainen rauhallisuus. Se ei selkeästi myöskään kiehtonut muita vierailijoita niin paljon kuin minua, joten sain olla ihan rauhassa. Ihanaa oli huomata, että omalta ikkunalaudalta löytyi monia samoja kasveja kuin täältä ja olen kyennyt pitämään ne hengissä.
Tiesitkö muuten, että kodin viherkasveista tuttu rahapuu kukkii? Tämä oli minulle täysin uusi tieto, mutta uskottavahan se oli, kun tässä huoneessa oli useampi yksilö kukassa.
Vaikkakin Talvipuutarhan orkideojen kukinta on kuulemma kauneimmillaan syksyisin, niin nytkin oli muutamia erikoisempia yksilöitä kukassa. Näitä voisin tutkia vaikka kuinka pitkään. Itse kun saan kotona pidettyä hengissä hyvin rajallisen orkidea katraan. Penteleet kun eivät tykkää energia tehokkaista hengittämättömistä taloista.
Mikä veden solinassa on, että se vain rauhoittaa ihmisen mieltä? 200 kasvin keskeltä löytyy pieni ”suihkulähde”, jota kuunnellessa aika pysähtyy ja jää vain tuijottelemaan karppien hidasta uiskentelua altaassa. Kun havahtuu tuosta transsista, niin on vähän hölmö olo. ja ensimmäisenä tulee katsottua ympärille, näkikö joku tämän ajatuksiin humpsahtamisen.
Yksin oleminen on ok...
Korona-aikana olen oppinut itsestäni ihan uuden puolen – introverttiyden. Olen aina pitänyt itseäni puhtaasti extroverttinä ja ihmetellyt miksi väsyn sosiaalisista tilanteista. Kun korona pyyhki sosiaaliset tilanteet pois elämästä, niin mun kroppa sekä mieli alkoi toimia ihan uudella tavalla. Kun ei ole painetta nähdä ihmisiä tai käydä kenenkään luona, niin se oli kuin taakka olisi pudonnut harteilta.
Olen aina ennen luonut itselleni ihan hirveitä paineita siitä, etten voi tehdä asioita yksin. Toki nykyään minulla on Michael wing manina. Kun haastan itseni tekemään asioita yksin, niin huomaan omat vahvuuteni paremmin, kun en yritä miellyttää ketään. Olen aina ollut sisimmältäni ihmisten miellyttäjä ja se yhdistettynä ylisuorittamiseen on henkisesti raskas kombo. Ystävyyden ei pidä olla suorittamista missään kohtaa. Yhtäaikaa tiedostan olevani yliajatteluni kera välillä hyvinkin raskas persoona lähipiirilleni.
Jotenkin yhteiskunta myös muovaa meille ajatuksen, että yksinolo on joten epänormaalia, vaikka se tekee ihan hyvää jokaiselle meistä. Silloin kuulet vain itsesi ja pystyt pohtimaan juuri sitä mitä sinä haluat elämältäsi. Toki kun olemme vuosia oppineet olemaan kavereiden kesken, niin yksinolo voi aluksi tuntua ahdistavalta.
Kun oppii olemaan yksin on tunne vapauttava ja voimaannuttava. Itse, ollessani muiden ihmisten ympäröimänä, mietin kokoajan ihan liian pikkutarkasti jokaisen eleitä, puhetta ja tekemistä. Kun olen yksin, mielessä on rauha, jossa ajatus kulkee soljuen ja pohdinnan alla olevat asiat saavat paremmat mittakaavat. Nykyään jo kaipaan yksinoloa. Tällaiset yllättävät peruutukset toimivat hyvin sysääjinä sille ajatteluajalle ja minä-ajalle, jota jokainen meistä tarvitsee ihan varmasti joko tiedostaen tai tiedostamattaan.
Haasta itsesi olemaan hetki yksin ja ajattelemaan vain itseäsi...
