Vuosi 2020 on ollut monella tapaa epätavallinen vuosi. Kaikki se, mitä maailmassa on tapahtunut yhden vuoden aikana, on lähes mahdotonta sulattaa. Todellisuudessa olemme nähneet vain median tuoman pintaraapaisun. Muutokset, joita olemme tehneet toimintatapoihimme ja arkeemme ovat olleet kohtuu suuria. Elämme 2021 uutta normaalia, jota ohjaa ihan erilaiset arvot kuin vuoden 2020 alussa aloitimme. Varmasti moni meistä on haastanut itsensä vuoden aikana pohtimaan elämäänsä ja sitä mitä elämältään tahtoo loppujen lopuksi.
Sosiaalisen median arvo ja minäkuva
Maaliskuun 2020 jälkeen sosiaalisen median vaikutus elämäämme nousi ja sen käytön määrä nousi hyvin monilla huomattavasti. Sen kautta löydettiin uusia sosiaalisia suhteita ja seurattiin tuttuja sekä läheisiä. Yhtä aikaa, kun vietetään aikaa sosiaalisessa mediassa enemmän ja enemmän, niin myös silmissämme pyörii enenevässä määrin sitä siloteltua pintaa. Ja kun olemme eristyksissä normaalista maailmasta ja elämästämme, niin sosiaalisen median esimerkit nousevat mielessämme entistäkin suuremmiksi, vaikka emme haluaisi sitä myöntää.
Haaste on erottaa mikä aitoa ja mikä on käsiteltyä totuutta. Kun sosiaalinen media saattaa jopa määrittää päivärytmimme muutoksen keskellä, niin vaikuttajien arvo nousi aivan erilaiseksi. Emme ole vain vaikuttajia, vaan seuralaisia arjessa. Live lähetykset onneksi tasapainottavat hyvin paljon viilatun arjen pintaa hieman ja osoitti, että monet vaikuttajat ovat lähes normaaleja ihmisiä täydellisyyden taustalla.
Minulle itselleni sosiaalisen median käytön lisääntyminen tuotti minäkuvan kanssa painimisen ja uupumisen kaikkeen näkemään.
Se, että olin päättänyt 2019, että teen somestani oman työni vuoden 2020 aikana, tuotti paineen tekemiseen, eikä se ollut enää hauskaa loppuvuodesta. Vertaan itseäni paljon muihin ja siihen mitä muut vaikuttajat tuottavat. Nakerran käytännössä itseäni sisältä ulospäin, vaikka siihen ei ole mitään todellista syytä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että lähes jokainen, jolla on vähänkään painetta elämässä, on luonut siitä yli puolet itse omalla ajattelullaan ja yli miettimisellä. Minä kuulun näihin ihmisiin. Liikapohtimiseni näkyy somessani ja tuotanto alkaa olla väkinäistä. En nauti uusien tuotteiden tutkimisesta, enkä omasta naamastani kameran linssissä. Luon paineen olla muiden tasoinen, vaikka todellisuudessa omana itsenäni oleminen on se mikä saa teidät seuraajat pysymään seuraajinani.
Somen sulkeminen ja hiljaisuuden sietäminen
Minulle suurin haaste 2020 oli somen sulkeminen, koska lähes kaikki sosiaaliset suhteeni olisivat somessa. Pelko yksinäisyydestä, kun suljen sen, oli suuri. Mietin pitkään, miksi se sulkeminen on niin vaikeaa, kunnes älysin, että kyse ei ole somesta itsestään, vaan siitä millaista seuraa se tuo arkeen, kun eletään omaehtoisen sosiaalisen etäisyyden ottamisen aikaa. Vaikka some on kuin teinien välitunti ihmissuhdenklikkeineen, niin tuo myös paljon sisältöä päivään, kun perheessä on vain yksi aikuinen.
Aluksi hiljaisuus oli ahdistavaa, metsään lähteminen vastenmielistä, koska olin kieltänyt itseltäni somen siellä. Halusin oppia jälleen antamaan 100% itsestäni pojalleni. Onneksi vastineena oli poikani jakamaton huomio ja rakkaus, joka auttoi nopeasti pääsemään peloista yli ja kanavoimaan ajattelu tärkeämpiin asioihin, kuten miettimiseen. Hiljaisuus on pelottavaa, koska silloin kuulee omat ajatukset ja joutuu antamaan niille aikaa. Voi olla pelottavaa käsitellä tunteita ja olotiloja, jotka kumpuavat yhtäkkiä jostain syvältä.
2020 antoi aikaa ajatella
2020 Yksi suurimmista opeista minulle on ollut ajatteleminen ja asioiden käsittely. Poikani syntymän jälkeen on jäänyt paljon sellaisia asioita käsittelemättä, jotka ovat jääneet kummittelemaan ajatuksiin taustalle, jotka myös estävät minua kasvamasta ihmisenä uudelle tasolle. Syynä on ollut puhtaasti kiire ja se, että elämämme on ollut totaalisen täynnä viimeiset vuodet. On ollut muutosta muutoksen perään: ensin oli ero miehestäni, muutto uudelle paikkakunnalle, yh-elämän oppiminen, omasta yrityksestä luopuminen, pojan diagnoosi ja sen tuomat muutokset elämään sekä lopulta oma väsymiseni. Lista on pitkä ja omien tunteiden käsittely on jäänyt taustalle. Ei vain ole ollut aikaa vain ajatella.
Vuosi 2020 oli oikeastaan täydellinen siinä mielessä, että koronan iskiessä ja töiden loppuessa kuin seinään oli pakko löytää uusi rytmi arjelle ja tehdä asioita, joita ei olla ehditty tehdä ja luoda aikaa ajattelulle. Opettelin pysähtymään ja käsittelemään menneitä tapahtumia pois luurankokaapista. Pikkuhiljaa löysin itseni ihmisenä, enkä vain äitinä. Tähän asti olin elänyt äitinä, en naisena. En osannut kuunnella mitä minä haluan elämältäni. Olin lakannut unelmoimastakin jo.
Ajatusten kanssa oleminen ja niiden käsittely ei ole ollut helppoa. Olen itkenyt ja nauranut. Olen löytänyt arjestamme ne onnellisuuden aiheet, joilla tankkaan arjen tekemistä. Minulle 2020 oli oikea vuosi edeltämään vuotta 2021, josta olin jo vuotta aikaisemmin luvannut tulevan minun vuoteni. Nyt minulla on hyvä pohja henkisesti alkaa unelmoida siitä mitä minä haluan elämältäni naisena, enkä vain äitinä.
