Mikä on vaikuttajan palkkio

Vaikuttajamarkkinoinnin yleistyessä ja sen ollessa yleisön silmissä lähes päivittäin 2021, on mielestäni hyvä avata hieman lukijoilleni sitä miten vaikuttajan palkkio koostuu, koska yleinen harhaluulo on, että vaikuttajat tekevät suurta rahaa. Sekin on mahdollista, mutta murto-osa vaikuttajista oikeasti tienaa elannon vaikuttamalla. Yhtäaikaa yritysten harhaluulo on, että vaikuttajat voivat antaa omaa aikaansa täysin ilmaiseksi.

Itselläni on takana bloggaajana ja vaikuttajana olemista noin 4  vuotta ja jokainen alkava vuosi herättää joltain kantilta hämmästystä. Vuonna 2020 oli hämmästyksen aihe minulle miten yritysten asenne vaikuttajien palkitsemista kohtaan muuttui yhdessä koronan hujauksessa.

Yllätyin kuinka usein vaikuttajana kysyessäni osviittaa budjetista ja mitä odottavat vaikuttajalta sisällön suhteen ennen tarjoukseni tekemistä, sain vastauksen ”emme ole pohtineet asiaa”. Poikkeuksetta nämä keskustelut päättyivät minun kannaltani umpikujaan, koska kun ei ole minkäänlaista osviittaa mitä yritys haluaa, niin vaikuttajana on kuin arpapalloa heittäisi, kun tekee tarjousta omaan mieleen sopivasta yhteistyöpaketista. Usein nämä keskustelut päättyvät siihen, että yritys vastaa tarjouksen saatuaan ”olimme kyllä ajatelleet, että lähettämämme tuote riittäisi palkkioksi”. Turhauttavaa on vaikuttajana työstää ehdotusta kampanjasta ja yritys arvostaa vaikuttajan aikaa näinkin paljon, ettei sano heti alkuun budjettia kysyttäessä haluavansa lähettää PR-lähetyksen.

Vaikuttajana toivoisin yritysten oikeasti pohtivan budjetin omalle vaikuttajamarkkinoinnilleen. Näin on helpompaa löytää vaikuttajia ja saada yhteistyöstä kannattavaa molemmille osapuolille. Vasta vuoroisesti vaikuttajien pitäisi pohtia realistinen perusteltu hinta työlleen jossain kohtaa uraansa. Kun nämä kaksi asiaa kohtaa pääsisimme vaikuttajamarkkinoilla kohti ammattimaisempaa toimintaa.

Tekisitkö sinä töitä työnantasi antamaan työvälinettä vastaan?

Yhtä aikaa PR-lähetyksiä tarjottaisiin oikealta ja vasemmalta. Yritysten ajatus PR-lähetyksistä on myös muuttunut huimasti yhdessä vuodessa. Niiden oletetaan olevan palkkio tehdystä työstä, vaikka niiden tarkoitus todellisuudessa on herättää vaikuttajan huomio ja kiinnostua yrityksen tuotteista niin paljon, että haluaa esitellä tuotteita kanavallaan.

PR-tuote ei ole tae näkyvyydestä ja sillä ei voi hankkia yritykselle vaikuttajapalveluita. Kuitenkin moni yritys odottaa PR-tuotetta vastaan palveluksia, se jopa kerrotaan suoraan yhteydenotossa välillä. Mitä isommasta yrityksestä kyse, sitä räikeämmin ilmaista työtä toivotaan. Räikeimmässä tapauksessa, jonka ajattelin jakaa teille alla, miljoonayritys odottaa käytännössä ammattikuvaajan tulosta kuin tilaisi markkinointitoimistosta kuvat, alle 20€ tuotetta vastaan. Ei palkkiota, vaan ainoastaan työvälinettä vastaan.

Esimerkki vaikuttajalta vaaditusta työstä vain tuoteta vastaan

Surkuhupaisaa tässä on se, että vaikuttajien perustamat ”vaikuttaja pr-toimistot” sallivat tämän hyväksikäytön suoraan kollegoilleen sen jälkeen kun itse käärivät välistä rahaa. Ylläoleva malliesimerkki on tällaisen yrityksen avoimesta ilmoituksesta. Enkä sano, että kaikki vaativat tällaista massiivista tuotantoa ja laatua postatuissa kuvissa, vaan noin 80% vaatimuksista on ihan kohtuullisia, mutta unohdetaan että tuote ei ole hyödyke, jolla pitäisi olla oikeutta vaatia tiettyä postaus tyyliä tai kuvauskalustoa vaikuttajalta.

Kuinka moni teistä lukijoistani tekisi työtä omalla työpaikallaan annettua työvälinettä (sanotaan vaikka puhelinta vastaan) vastaan? Tämä on vaikuttajan dilemma, jos saat vain tuotteita työstäsi vastaan, niin verojenkaan maksuun ei jää rahaa, mutta ne saadut tuotteet katsotaan hyödyksi. Usein törmään siihen, että yritykset tekevät totaalisen ghostauksen kun aletaan puhumaan rahasta työn korvikkeena. On ihan ok sanoa, että ”hei emme olleet budjetoineet rahaa tällaiseen”. Yhtälailla vaikuttajalla pitää olla oikeus sanoa ”ei, en valitettavasti ole kiinnostunut kampanjanne toteuttamisesta ilman rahallista korvausta”.

PR-tuotteet vaikuttajan suola ja sokeri

PR-tuotteet on vaikuttaja elämän suola ja sokeri. Omalla tavallaan bloggaaja ei voi elää ilman niitä sijoittamatta suuria tummia rahaa (riippuen blogattavasta alasta toki). Yleisö ei ole kiinnostunut vanhoista trendeista niinkään, vaan uudet asiat kiinnostavat. Itsekin otan vastaan valikoiden uutuuksia ja uusien yritysten tuotteita, jotta saan vähän näytettyä miten teen töitä. Yhtäaikaa säästän hankintakuluissa pitkän pennin.

Kuitenkin vaikuttajana toivon, että yhteistyökumppanini arvostavat tekemääni ”ilmaista” työtä sen verran, että harkitsevat markkinointibudjetissaan minua tulevaisuudessa. Loputtomiin en minäkään tee materiaalia tuotteista, joista pidän, jos siitä ei minulle ole vaikuttajana mitään hyötyä pitkässä juoksussa.

Ymmärrän myös uusia yrityksiä, joska suosivat ”oravan nahkakauppaa”, mutta tuolloin vaikuttajana toivon, että saan valita itselleni haluamani tuotteet, koska maksan niistä kulut verotuksen. 

Olisiko affiliaattimarkkinointi ratkaisu kultaiseksi keskitieksi vaikuttajien ja yrityksien välille?

Itse koen affiliaattimarkkinoinnin yhtenä vaikuttajien ja yrityksien kultaisena keskitienä. Se vaatii kuitenkin vaikuttajalta todella vahvaa fanipohjaa ja sosiaalisen median työkalujen tuntemista. Pelkkä postaaminen ei mikro vaikuttajilla riitä affiliaattituloihin. Tämän vuoksi moni vaikuttaja ei niinkään halua sitä käyttää. Toisaalta se on myös niin uusi käsite Suomessa, ettei moni yritys edes tiedä mistä puhutaan.

Affiliattimarkkinointi ei ole asiakkaan/seuraajan kannalta mitenkään vaikuttava tekijä. Siinä yritys maksaa vaikuttajalle palkkion sen mukaan miten hänen linkin/koodin kautta on tehty ostoksia. Näin yritys maksaa aidosta vaikutuksesta ja vaikuttaja saa palkkion tekemänsä vaikutuksen mukaan. Oikealla tuotte-yritys-vaikuttaja yhdistelmällä tämä voi olla hyvin hedelmällinen ratkaisu palkkiopolitiikkaan. Vaikuttajan on kuitenkin muistetava, ettei voi yrittää myydä kaikkea perämoottoreista pukamarasvoihin ellei yleisö ole siihen tottunut. Muutoin affiliaattiyhteistyössä osuu kyllä sellaiseen työsarkaan.

Vaikuttajana toiminen ei ole vain seuraajien määrä

Ammattimainen vaikuttajana toiminen ei ole vain kuvien ja mielipiteiden postaamista, vaan jatkuvaa markkinointi ja myyntityötä. Kilpailu on alalla kovaa ja aina löytyy ihminen, joka tekee halvemmalla, mutta vaikuttajana sinun tulee olla taitava puhumaan itsestäsi ja tuntea yleisösi. Mitä enemmän saamme alalla ammattimaisesti ajattelevia vaikuttajia, sitä useammin yritykset päätyvät ajatukseen, että he voisivat maksaa vaikuttaja palveluista.

Se että jollakin on 10t seuraajaa esimerkiksi Instagramisssa, ei tarkoita että hän on vaikuttaja vaan vaikuttajuus on tahtotila tehdä vaikutus omaan yleisöön. Pelkät numerot taulussa eivät tee vaikuttajaa vaan se miten teet someasi. Ammattimainen ote palkitaan aina jossain kohtaa rahallisesti, mutta se vaatii joskus vuosien työtä ja kannusten ansaitsemista.

On myös ihan ok alussa tehdä ns. ilmaista työtä ja ansaita omat kannukset ajan ammattimaisena tekijänä. Rohkeutta on jo aloittaa vaikuttajana oleminen, joten tee rohkeasti omaa juttua ja nauti siitä tekemisestä.

Tsemppiä kaikille kollega vaikuttajille ja tehdään vuodesta 2021 upea vaikuttaja vuosi!

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

4 Responses

  1. Hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa! Itse tunnen oman arvoni ja oman yleisöni vaikka mikrovaikuttaja olenkin ja siksi en nykyään lähtökohtaisesti tee ilmaistöitä tai vastaanota pr-lähetyksiä kuin erityistapauksissa.

    Muistan, että kyselin pari vuotta sitten sinulta kauneusboksi yhteistyötä ja silloin tarjosit itsekin vain näkyvyyttä vastaan tuotteen eli ilmaista työtä. Ymmärrän toki että aloittava bloggaaja ei paljon voi pyytääkään, mutta jos lähtökohta on aina tarjota vain tuotteita näkyvyyttä vastaan niin siinä sorsitaan kyllä vaikuttajien alaa ihan huolella. Hienoa, että näkökulmasi asiasta on jossain määrin ainakin muuttunut 🙂

    1. Hei Anna,
      Pari vuotta sitten olemme olleet yhteydessä Helmiboxin PR-listalle pääsystä, jota toivoit. Toki tuolloin kerroit, että tahdot tietyn summan myynnistä itsellesi, joka oli koko boksin katteen verran, kun yhdistettiin haluamasi alekoodi sekä oma haluamasi provinsio myydyistä bokseista, joka olisi tarkoittanut minulle yrittäjä sitä, että en olisi saanut yhteistyöstä kanssasi senttiäkään katetta. Kerroin tämän myös sinulle asiallisesti, kertoen mitä kotimaisen kosmetiikan katteen laita on verrattuna massa tuotettuun. Näin ollen yhteistyön vaatimus oli tuolloin vaikuttajalta aivan liian paljon nähden hyötyyn mitä olisin yrittäjänä saanut. Vaikuttajayhteistyön tulee olla sekä yritykselle, että vaikuttajalle kannattavaa, ei ainoastaan vaikuttajalle tai yrittäjälle. Päädyimme muutaman muun vaikuttajan kanssa molemmin puolin sopivaan provinsioon tuossa projektissa.

      En tiedä onko sinulle jotain jäänyt hampaankoloon tuosta keskustelusta, mutta jos haluat keskustella asiasta, niin saat toki aina laittaa meiliä.

      Kesäterveisin
      Hanne

  2. Poistit sitten ihan asiallisen kommentin…? Mielenkiintoista 🤔

    1. Hei, Olen päivätöissä ja nyt vasta koneella, joten en ole poistanut yhtään kommenttiasi, joten hengitä syvään ja rauhallisesti.

      YT
      Hanne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat