Maaliskuun kangasnaamiot: I’m From, By Wishtrend ja huangJISOO

Olen aiemminkin julkaissut kuukauden kangasnaamiot sarjaa ja nyt tuntui juuri sopivalta ajalta kaivaa tämä julkaisusarja naftaliinista ja esitellä teille uusia tuttavuuksia. Samalla haastan itseni käyttämään olemassa olevia ja hankkimiani kangasnaamioita pois, jotta ne eivät kerry varastoon itselläni. Toki olen luvannut vuonna 2022 tavoitteen, etten hankkisi kangasnaamioita kuin käyttötarkoituksessa. Toki tiedostan, että tämä tavoite on semisti mission impossible, mutta kokeillaan kuitenkin.

Maaliskuun kangasnaamiohankinnat ovat iHerbiltä, jolla on yllättävän hyvä valikoima korkealaatuisia kangasnaamioita. Valikoimassa on sekä läntimaalaista, että korealaista kosmetiikkaa. Syy miksi suosin heiltä naamioiden hankintaa on, että se on tehty helpoksi. Ei ole tullin kanssa leikkimistä, kun tullit maksetaan ennakkoon jo ostovaiheessa. Paketti kiikutetaan myös suoraan kotiin, mutta sen voi myös siirtää toimitettavaksi yhteistyökumppanin (posti/matkahuolto riippuen paikasta) toimipisteeseen.

Nämä kolme kangasnaamiota valikoitui Maaliskuun kangasnaamioiksi Never30Again-blogissa, ne on hankittu iHerbiltä

Kun selailin iHerbin valikoimaa, niin minulla oli selkeä ajatus, että haluan ainakin yhden trendissä olevan brändin naamion, joten I’M FROMin Mugwort Sheet Mask oli erittäin hyvä bongaus. Sitä on momi somessa kehunut, joten varma valinta testiin. BY WISTREND on ollut toinen brändi, jota olen pohtinut haluavani testata jo pidempään. Minulla on brändiä kohtaan tiettyjä epäilyksiä, mutta toivotaan että tämä Natural Vitamin 21,5% Enhancing Sheet Mask kääntäisi epäilykset yllätykseksi. Villinä korttina mukaan on valikoitunut vain silmää miellyttäneen pakkauksen vuoksi vegaaninen HUANGJISOO Red Fruit Brightening M.A.S.K.

Teksti sisältää affiliaattilinkkejä, jotka on merkittu tekstiin *-merkillä.

I'm From, Mugwort Sheet Mask

Pujo peeveli… voiko monen allergikon kesän kauhusta tulla jotain hyvää? Toisaalta on ne kiinalaisenlääketieteen ammattilaiset tehneet ennenkin rikkaruohoista hyvää ihonhoitoa. Hankin taasen naamion tutkimatta tarkemmin mitä se oikeasti sisältää mugwort-seerumi on pujonsukuisista kasveista uutettua, joten odotukset romahtivat siinä pohjalukemiin. Onneksi ihonhoitosome on rakastanut tätä tuotetta ja sen raaka-ainetta isoon ääneen, niin testaan tämän tuotteen ilolla.

Naamiossa on yli 91% Artemisia Princeps uutetta eli juurikin pujonsukuisen kasvin uutetta. Kun pakkauksen aukaisee ja naamion laittaa naamaan, niin sen kyllä haistaa. Tuoksu ei ole omaan nenääni mitenkään miellyttävä. Itse kangas on hyvin ohittaa, mutta pitää seerumin itsessään erittäin hyvin. Pakkauksessa on käytetty vain puolikas tukimuovi, koska naamio on niin ohut, että sen avaaminen ilman sitä voisi olla haasteellinen. Naamiota tulisi pitää kasvoilla 20 minuuttia .

Naamio istuu kasvoille todella hyvin ja se pysyy hyvin kosteana sen 20minuuttia. Toki nenän alla oleva kappale kuivahtaa siinä ajassa. Ylimääräinen seerumi imeytyy ihoon nopeasti. Vasta ajetun tienpientareen hajusta en kyll pääse yli enkä ympäri. 

By Wishtrend, Natural Vitamin 21,5% Enhancing Sheet Mask

By Wishtrendin antioksidantteja sisältävä naamio oli itselleni se, josta minulla on eniten epäilyksiä. Toisaalta olen kuitenkin kuullut Wishtrendin tuotteista paljon hyvää somessa. Pakkaus itsessään on hyvin minimalistinen, jonka seurauksena tuotteen roskan määrä on muihin kahteen valittuun naamioon nähden 20% vähemmän.

Naamio lupaa parantaa ihon sävyä, rauhoittaa ja kosteuttaa. Varsinainen inci-lista on yllättävän lyhyt korealaiseksi tuotteeksi, joka kertoo, että tuotteen raaka-aineita on pohdittu tarkemmin. Vaikuttavina aineina on C-vitamiini (11%) ja E-vitamiini (10,5%) korkeilla pitoisuuksilla. Niiden lisäksi tuotteessa on ihoa rauhoittavaa vihreätee uutetta ja kosteuttavaa hyaluronihappoa. Voiko näillä raaka-aineilla mennä pieleen?

Muuttuuko ByWishtrend vitamiinipitoinen kangasnaamio yllätykseksi vai pettymykseksi?

Tämä kangasnaamio on avattaessa todella kostea, eikä siinä ole kuin vieno tuoksu, joka tulee raaka-aineista. Lisättyä tuoksua tässä tuotteessa ei ole mikä on yllättävä asia korealaisen kosmetiikan tuotteelle. Vaikka naamio on hyvin kostea, niin pussiin ei jää ylimääräistä seerumia, vaan kaikki on imeytyneenä naamioon. Naamio itsessään on semipaksu mun mielestä, mutta asettuu naamalle helposti ja pysyy hyvin paikallaan kotitöidenkin ajan.

Naamio jättää iholle jännän öljytyn tuntuman. Oma ihoni rakastaa glyseriiniä ja kun siihen yhdistetään E- ja C-vitamiini, niin on täydellinen kosteutus koktail valmiina.  Seerumi imeytyy hyvin ihoon, mutta pinta jää inan tahmeaksi. Tämä ei haittaa minua yhtään, kun käytän kangasnaamiota yleensä iltaisin. Vielä muutama päivä naamion käytön jälkeen iho tuntui kosteutetulta, eikä ollut tarvetta pesu+voidetta ihmeellisempään ihonhoitoon.

Kuten on varmaan jo tulkittavissa, niin tämä naamio kääntyikin yllätykseksi laadussaan. Ehdottomasti voin suositella jos iho on vähän ärtynyt pakkasista ja kaipaa palautuakseen syväkosteutusta. Jos etsit mieluummin naamiota, joka riittää kerran viikossa käytettäväksi, niin tämä voisi olla hyvä valinta.

Tätä Maskia saa hankittua helposti esimerkiksi iHerbiltä* lisäksi Suomesta Skincityltä*.

huangJSOO, Red Fruits Brightening M.A.S.K - pakan villikortti

Huangjisoon naamio oli tämän kolmikon musta hevonen. Itse brändi on minulle tuntematon ja taisin tämän naamion valita vain ja ainoastaan sen silmää miellyttäneen pakkauksen vuoksi.  Kaivelun myötä huomasin, että minulla pitäisi olla kaapissa saman brändin muita tuotteita, koska olen niitä edellisellä kerralla iHerbiltä tilannut…. ainakin muistaakseni.

Brändin taustalla on vihreä ajattelua ja kasvilähtöiset raaka-aineet, joka yllätti kun aloin kaivelemaan tietoa brändistä. 

Mielenkiintoinen brändi, jota kannattaa seurata, jos on vegaanisesta K-beautystä kiinnostunut. Brändi on vielä pieni, mutta kasvaessaan uskoisin tuovan markkinoille entistäkin mielenkiintoisempia tuotteita. 

Tämä naamio on vegaaninen, kuten kaikki muutkin brändin tuotteet. Naamio itsessään sisältää acerolaa, omenaa ja galactomysesiä, jotka kirkastavat ja kosteuttavat ihoa. 99,5% raaka-aineista on luonnollisia, ilman lisättyjä säilöntäaineita. Vaikka inci-lista on hämäävän pitkä, niin kun sitä katsoo lähemmin, niin suurin osa raaka-aineista on erilaisia hedelmä ja kasvi uutteita. Joukossa on pääraaka-aineiden lisäksi esimerkiksi lakritsiuutetta ja teepuunlehti uutetta. Sitovana ainesosana on glyseriini johdannainen raaka-aine.

Minulla ei ollut mitään odotuksia tälle maskille ja ajattelin sunnuntain self carena sen kuluttaa, mutta sainkin yllättyä. Tämä naamio on kuin kangasnaamio steroideissa! Naamio itsessään on ohut ja hyvin kostea. Se arettuu hyvin naamalle ja pysyy paikallaan. 20min hautomisen jälkeen kasvot tuntuvat hyper kosteutetuilta. Ihan kuin olisi pitänyt öljynaamiota kasvoilla tunnin. Tämä tunne jatkuu useamman päivän.

Jos siis törmäät tähän brändiin jossain, niin nappaa ehdottomasti testiin. Sopii mainiosti ärtyneelle ja kuivalle iholle. Niin ja tietenkin tällaiselle semi kurpahtaneelle vanhemmalla norsunnahalle.

Tätä Maskia saa hankittua helposti esimerkiksi iHerbiltä*.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat