Kun korona käy mielen päälle

Muistan hämyisesti käyneeni viime vuonna näitä täysin samoja tunteita läpi isolla kädellä. Lähes vuoden olen saanut hallittua oman mieleni ja ajatukseni. Saanut kanavoitua kaiken sen hämmentyneen osin pelonsekaisen ajatuskaaoksen positiiviseen ulostulemaan. Viime viikolla huomasin, että pää ei enää jaksa prosessoida kaikkea vallitsevaa negatiivista positiiviseksi. Oli vain pakko vetää töpseli seinästä ja nollata, mutta sekään ei tuntunut onnistuvan. Ei vaan tuntunut löytyvän tapaa tyhjätä ”vittu-saatanaa”-huutavaa päätä. Tää on kai ihan ok, kun tätä hullunmyllyä on kestänyt jo reilun vuoden.

Tekisi mieli kuutaa vaan "vittu-saatanaa", mutta arki on hoidettavana

Kun kyse olisi vain koronasta

Olen huomannut, että 40 ikävuoden lähestyessä vääjäämättä, alan kärsimään kuuluisasta neljänkympinkriisistä. Se sekoitettuna kaikkeen mitä meidän perheessä on myös Michaelin erityisyyden vuoksi meneillään ja koronan aiheuttamaan epävarmuuteen töistä, on vaan ollut liikaa mun pääkopalle. Some on ollut aina mulle pakopaikka, missä olen voinut ottaa henkeä ja elää mun ”some-elämää”. Nyt jos kysyttäis, niin se piilopirtti keskellä Lapin jänkhää vois olla bueno. Ei ihmisiä, ei mitään, vaan hiljaisuutta.

Normaalisti arjessa on menoa ja meininkiä, mutta korona jotenkin pysäytti kaiken, kun mihinkään ei töiden ja terapioiden lisäksi ole menemistä. Jää aikaa ajatella… Aluksi se ei tuntunut pahalta, koska oli niin paljon ajatuksia, että niitä oli vähän ajateltava pois, jotta pystyi asennoitumaan tähän vallitsevaan koronatilanteeseen. Nyt, kun ajattelua on tullut harrastettua jo vuoden verran, alkaa olla sellainen fiilis, että aivojen arkistointikaapit alkavat täyttyä. Tulee fiilis että ajattelee liikaa, joka johtaa yliajatteluun ja asioiden liika analysointiin.

Kärpäsistä härkäsiä

Kun on aikaa ajatella liikaa niin alat kyseenalaistamaan ihan arkisia asioita ja ne kasvavat isommiksi kuin ne oikeasti olevat. Pohdit pohtimistasi asioita, joihin et välttämättä voi edes vaikuttaa omilla teoillasi suuresti.

”Saanko enää koskaan ”oikeita” töitä?”

”Mitä jos meidän perheeseen osuu korona?”

” Löydänkö koskaan ihmistä rinnalleni, joka ehdoitta rakastaa minua naisena ja äitinä?”

”Olenko hyvä äiti?”

Pää vilisee ajatuksia ja pelkoja, jotka liittyvät elämään. Tuntuu kuin hukuttaisin itseäni näihin yhtäkkiä ilmaantuviin pelkoihin ja ajatusta vaativiin asioihin. Välillä tuntuu kuin happi loppuisi ja haukkoisin tiedottomuuden ilmaa. Kuitenkin yhden hyvin nukutun yön jälkeen niitä katsoo taas laatikon ulkopuolelta ja huomaa, että kyse on naurettavan pienistä asioista, koska saavat isot mittasuhteet, kun on liikaa aikaa miettiä.

Kyllä jokainen noista peloista ja kysymyksistä on aitoja, mutta niitä voi käsitellä objektiivisesti, eikä 110% tunteella. Lisäksi noista suurin osa on sellaisia kysymyksiä, joihin en voi edes ajattelemalla saada vastausta, vaan elämä tuo tai vie niitä omalla painollaan. Voin vain keskittyä tähän hetkeen ja löytää taas positiivisuuden ajatteluuni ja lopettaa pieleen menneiden asioiden hullun analysoinnin.

Kun vanhat luurannot kolisevat

Yksi asia, jota en uskonut käyvän, oli se että vanhat luurankoni kaapissa alkoivat kolista. Tunnistin pelkoja, joita olin tuntenut viimeksi Michaelin isän kanssa. Olin mielestäni ollut eromme kanssa sinut ja jatkanut matkaa, mutta olinkin lakaissut kaappiin ne mustimmat tuntemukset, joita olin parisuhteen aikana käynyt läpi. Olin jotenkin ajatellut, että ne oli unohdettu ihan siinä missä rakkaus toista ihmistä kohtaan, mutta olin väärässä…

Korona-aika toi minulle ihan erilaisen käsiteltävän asian pöydälle – pelon. Pelko on ollut minulle aina vähän outo tunne ja nyt se oli käsissäni todella vahvana, enkä tiennyt miksi. Pala palalta aloin käymään entistä parisuhdettamme läpi ja pohtimaan tapahtumia, jotka johtivat eroon. Ei minulla ole aiemmin ollut aikaa edes pohtia tällaista. Nyt aikaa oli, mutta se toi pintaan asioita, joita en edes muistanut enää. Muistikuvat eivät olleet hyviä. Päällimmäisenä on ahdistus ja pelko, jotka ovat itse kullekin todella painostavia tunnetiloja.

Sittemmin olen puhunut näistä tunteista ja tuntemuksista ammatti ihmisen kanssa, koska haluan ne ulos itsestäni. En ole ennen tätä älynnyt kuinka väärin toinen ihminen pystyikään minua kohtelemaan ja kuinka paljon rohkeutta lähteminen vaati minulta. Muistan niin vahvasti nyt vyöhyketerapeuttini lauseen

”minä tiedän jo vastauksen parisuhdeongelmaasi, mutta sinun on löydettävä vastaus itse, jotta se päätös pitää ja olet onnellinen sen kanssa.”

Hän ei tiedäkään kuinka oikeassa hän oli ja kuin vahvasti tuo lause on ohjannut minua taustalla päätöksissäni. Ennen kaikkea onnellisuuden tavoittelu ja itseltään kysyminen, mitä onnellisuus on minulle. Olen palannut jälleen näiden kysymysten pariin, koska ratkaisut eivät tule yhdessä yössä. Tulen vielä käsittelemään vanhaa parisuhdettani paljon tulevien vuosien aikana, jotta voin suodattaa kaiken sen negatiivisuuden, mitä toinen ihminen istutti minuun, pois.

Onnellisuus ja positiivinen ajattelu

Onnellisuus ja positiivinen ajattelua on kaksi erittäin vaikeaa tavoiteltavaa, mutta mahdollisia. Ne vaativat kuitenkin itseltä paljon ajattelutyötä siitä, mitä haluan elämältäni ja millainen haluan tien siihen tavoitteeseen olevan. On kuitenkin muistettava, että nämä eivät ole itsestään selvyys, vaan vaativat tietyn päättäväisyyden. Kyllä välillä tulee fiilis, että ”vittu mitä paskaa”, mutta kun hetken ajattelee ja nukkuu yön yli voi positiivinenkin kanta löytyä.

Minun kaltaiselleni ”kaikki tässä, heti, nyt” -ihmiselle rauhoittuminen on vaikeaa. Oletan sen olevan syy miksi käyn ajatusteni kanssa siellä pohjamudissa aina välillä, koska se voi olla turvallisen oloinen paikka pysähtyä, kun jalat on jo pohjassa. Olen aina elänyt näin.

Vuosi koronaa, on toki verottanut omaa kykyäni käsitellä asioita, mutta antanut lisää taitoja käsitellä niitä. Positiivinen ajattelukin on ollut hyvällä mallilla ja usko siihen taas palattavan, kunhan jalat osuu pohjaan. Ihan kaikesta en löydä positiivista puolta, mutta lähes kaikesta kyllä. Oman elämänsä pessimisti, kun ei vain pety koskaan…

Millainen fiilis sinulla on tämän koronan keskellä, pystytkö vielä näkemään positiiviset asiat vai vaivutko pessimistiksi?

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hanne - Never30again blogi

Moi, olen Hanne ja olet enemmän kuin tervetullut lukemaan minun ikäkriisiäni 30+ naisen ihokriisin muodossa. Rakastan korealaista kosmetiikkaa, mutta testaan kaikkea länsimaalaisista luonnonkosmetiikan kautta korealaiseen. Mitä oudompi tuote, sitä paremmat kiksit saan sen testaamisesta.

Seuraa somessa

Suosituimmat