Korres – myymälän täydeltä yllätyksiä

*Tuotteet saatu* Kävin viime viikonloppuna visiitillä elämäni ensimmäisen kerran Korresin liikkeessä. Itselleni Korres on ollut tuntematon brändi suurimmalta osalta, enkä ollut kuvitellut heidän valikoiman olevan vartalonhoitoa kummallisempaa. Jotenkin olen aina onnistunut saamaan heidän tuotteistaan vain vartalonhoitoa erinäisistä kuukausibokseista testiin.

Olinkin hyvin yllättynyt, kun astuin sisään heidän Lasipalatsin lippulaivaliikkeeseen ja vastassa oli jos jonkinmoista tuotetta kasvoista hiuksiin. Tiesitkö sinä, että Korresilla on myös hiusvärejä valikoimassa?

Korres - kreikkalaista kauneudenhoitoa

“We believe in the power of the plants. We know how plant extracts work in our bodies and on our skin for maximum results.”– Lena Korres

Korresin tuotteita ja niiden suunnittelua ohjaavat oikeasti ekologiset ja kestävät arvot. Raaka-aineet valitaan olemaan hyviä sekä iholle että ympäristölle. Vaikkakin tuotteet eivät ole suoraan luonnonkosmetiikkaa, niin pääraaka-aineet ovat ja mahdollisimman suuri osuus tuotteesta pyritään tuottamaan luonnollisilla raaka-aineilla (luonnollisuus prosentti voi olla 80-99,8% luokkaa). Mineraaliöljyjen, silikonien, parabeenien, propyleeniglykolin käyttöä vältetään Korresin tuotteissa. Näiden lisäksi tuotteissa käytetty vesi on erityisen puhdasta.

Tuotteiden lisäksi tuotantoprosessistakin on pyritty samaan mahdollisimman ekologinen. Korresin arvoja vaaditaan myös yhteistyökumppaneilta sekä viljelijöiltä. Viljelijöitä kannustetaan uusiutuviin ja kestäviin viljelymenetelmiin. Luonnollisesti eläin kokeet eivät sovi brändin imagoon ja niitä ei tehdä. Tuotteita ei myöskään myydä maihin, jotka eläintestausta vaatii, jotta tämä lupaus voidaan pitää läpi koko yrityksen.

Tuotteista löytyy vaihtoehtoja tuoksujen karttajillekin. Toki mikä on Korrsin tuotteissa minusta hyvää on se, että tuoksut on valittu hypoallergeenisiksi, jopa hajuveissäkin, joten saatat helposti löytää reagoivallekin neälläe sopivan tuoksun heidän valikoimastaan

Vielä ehdit hakemaan jouluksi Korresia

Jos sinulla on vielä avoinna joululahjaideoita ja haluat PK-seudulla päästä helpolla, niin kipin kapin Korresin Lasipalatsin myymälään koska heillä on laaja valikoima erilaisia lahjapakkauksia valmiina. Toisaalta siellä voi käydä hakemassa jonkin kivan joululahjan ihan itselleen. Pakkausten hinnat liikkuivat muutamasta kympistä sataseen. Muutama alle senkin oleva löytyi, jotka voi sopia ystävälahjoiksi. Pakkauksissa oli vaihtoehtoja myös naisille sekä miehille.

Käyttäkää ihmeessä ammattitaitoista henkilökuntaa apunanne, koska sieltä löytyy oivaa tietoa tuotteista ja ehdotuksia, jos pohdituttaa mitä valita.

Itse sain mukaani tuon naisten tuoksupakkauksen, jossa tuoksuna MIDNIGHT DAHLIA, makeahko tuoksu, jossa pirskahtelee vadelma. Vaikka siinä on pionia ja dahliaa, niin se ei ole minusta ”iäkkään naisen tuoksu” sen sivuvivahteiden vuoksi. Näitä kukkaisia ja makeita vivahteita taittaa metsäinen pihka ihan viimeisenä.

Miesten tuoksu OCEANIC AMBER on minusta hyvin helppo varma valinta miehelle, joka haluaa kevyen hyvin freesin tuoksun, kuin merituulen. Itse taisin kuvailla tämän tuoksun paremman ravintolan vessatuoksuksi. En pistäisi pahakseni jos lähelläni oleva mies tuota olisi aamulla laittanut.

Muutenkin kannustaisin tutkimaan tuota Korresin tuoksuvalikoimaa, koska siellä on mielenkiintoisia tuoksuja. Itselläni ei ole tuo Midnight Dahlia kutitellut nenässä, mutta saan toki hyvin kevyellä kädellä sitä suihkutella. Vielä en ole uskaltanut kanssaeläjiltä kysyä häiritseekö se heitä :).

WHITE BLOSSOM on tämän joulun kausituoksuna, jos haluaa hankkia jotain speciaalia, mitä ei ehkä saa enää joulukauden jälkeen.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat