*Osa tuotteista saatu* Näin kesän jo lämmitellessä kelejä, itselläni tulee tarve keventää meikki lähes olemattomaksi ripsari ja huulikiilto komboksi. Itseäni kuitenkin häiritsee vielä alkukesästä se, että ihoni on hyvin vaalea ja se punoittaa helposti. Siksi meikkipohja tai sävyttävä meikkivoide on tarpeissa. Tänä kesäbä sain kuitenkin testiin Ekopharman Vadelma itseruskettavan kasvoveden, joka yllätti käyttöhelppoudessa ja vaaleassa sävyssään. Se tasoittaa, minua häiritsevän, punoituksen ihosta, mutta ei kuitenkaan jätä oranssia luonnotonta rusketusta.

Kun menään näin mitättömään meikkiin, on muistettava, että rasvoittuva iho tekee omat tepposensa. Kun silmien ympärysiho pääsee rasvoittumaan ilman puuterituotteita, niin ripsiväri on suurien haasteiden edessä, voit odottaa pientä sulamista päivän aikana. Mutta kun sinulla ei ole pohjatuotetta, niin sulaneen ripsivärin pyyhkäiseminen pois ei vie mitään muuta meikkiä pois mennessään. Näin ollen voit huoletta valita näinkin simppelin meikin illan menoihin.
Muista kuitenkin aurinkosuoja ja sen lisääminen, koska kesän ilta-aurinko terassi on pahin yllättäjä, kun ilma viilenee, mutta aurinko polttaa ihoa lähes samalla tavalla kuin keskipäivällä.
Ekopharman Vadelma itseruskettava kasvovesi häivyttää pienet virheet
Ekopahrma Vadelma Itseruskettava kasvovesi on erittäin varteenotettava itserusketustuote vaalealle iholle, koska se ei ole raivosävyttävä vaan jättää iholle ensimmäisellä käytöllä hennon auringon kuullon. Kuin olisit ollut päivän auringossa merellä. Samalla se tasaa ihon sävyä, niin ettei punoitus näy enää pää sävynä. Kuitenkin kesäauringon esiin tuomat kesakot, eivät peity.
Vaikka kyse on itseruskettavasta tuotteesta, niin tähän kasvoveteen on myös panostettu ihoa hoitavassa aspektissa, joka helpottaa käyttöä ja parantaa ihon vointia muutenkin kuin sävyttämällä sen. Tuotteessa yhdistyy vadelmauutteet sekä koivusokeri kosteuttavina ainesosina. Joukossa on myös, itseni rakastamaa, glyseriiniä. Levitys on vaivattoman helppoa vanulapulla. En suosittele levittämään käsin, kun lopputulos ei ole silloin tasaisin.

Less is more
Kuten jo tekstin alussa kerroin, niin itse olen jo siirtynyt kesän ”less is more” -moodiin, jossa paino on meikittömyydessä ja sen huolettomuudessa. Tälläkin kertaa valikoitus tuotteiksi simppeleitä toimivia tuotteita. Huuliin valitsin hyvin neutraalin lähestymisen, jolloin se ei vaadi muultameikiltä suurta panostusta. Pientä punaa kasvoihin on tuotava, mutta ei mitään dramaattista. Tällaisessa meikissä puna toimii myös karvojen muotoilijana. Toki jos tuota itserusettavaa lisäisi useamman päivän peräkanaa, niin laittaisiin osan kerroista vain bronzer-alueille, niin tulisi luonnollinen kasvojen muotoilu. Highlighterikään ei ole kielletty. Pieni sipaisu nestemäistä tai voidemaista tuotetta tuo lisämakua.

Minun valitsemani tuotteet:
- LH Cosmetics Fantasticks Lipstick, sävy I Die – sopivan korallinen kesään ja koostumus on täydellinen poskille ja huulille.
- Lumene huultenrajauskynä, sävy Wild Rose – nämä vanhanaikaiset Lumenen tuotteet ovat hintalaatusuhteeltaan oivia.
- Maybelline Lifter Gloss, sövy 003 Moon on erinomainen monitoimikiilto, joka sopii monen eri pohjasävyn kanssa. Ei ole överi tahmainen.
- Ripsivärinä byRaili sarjan Luxury Lipt Mascara, joka löytää kaikki töppöripsetkin luoden tuuhean luonnollisen lookin.
Ripset saa näyttämään entistäkin tuuheammalta lisäämällä ripsirajaan vistopäisellä siveltimellä rajauksen ihan tummanruskealla luomivärillä. Ei tarvitse rajaustussilla alkaa jumppaamaan vaan ihan kevyt töhäys luomiväriä riittää. Usko pois se muuttaa katsetta niin paljon.
Kesämeikkaamisen ei pitäisi olla paljoa tämän kummallisempaa. Keskity nauttimaan ihmisten seurasta ja yöttömästä yöstä!