Joulukalenteri LUUKKU 10: The Ordinary AHA 30%+BHA2% Peeling Solution

Tämä Deciemin The Ordinary -tuoteperheen ihanuus valloitti minut hetken pohdinnan jälkeen jo pitkä aika sitten. Se on ansainnut ehdottomasti paikan minun parhaiden tuotteiden listalla, koska se vain toimii minun ihollani. AHA 30% + 2% BHA Peeling Solution on ollut yksi The Ordinaryn hypetetyimmistä tuotteista Buffet-seerumin kanssa. Kuitenkin tämä seerumo on yksi eniten sosiaalisessa mediassa jaettu heidän tuote burgundinpunaisen värinsä ansiosta.

Lähes pelottava tuote, joka ihastuttaa kuitenkin tuloksellaan

Kun tuotteen ottaa ensimmäisen kerran käyttöön on sen käyttö oikeasti pelottavaa, koska kihelmöinti, jonka se aiheuttaa iholla, on oikeasti jopa epämiellyttävä ensimmäisillä kerroilla. En voi liikaa painottaa, että 10 minuutin suositeltua vaikutusaikaa ei pidä ylittää. Jos tuote oikeasti toimii ihollasi, niin se toimii alle 10 minuutissa. Ensimmäinen kokeiluni taisi päätyä hieman päälle 2 minuutissa, koska säikähdin kihelmöinti oli niin epämiellyttävää, että säikähdin.

Kun tuotteeseen totuttelee pikkuhiljaa sen aito toimivuus iholla ihastuttaa ihan varmasti, mutta maltti on valttia tämän tuotteen kanssa. 30% AHA-happopitoisuus on oikeasti todella korkea ja monet ihonhoidon vaikuttajat ovat jo osoittaneet huolensa tämän tuotteen väärinkäytöstä. Sitä ei todellakaan pidä käyttää kuin kerran viikossa maksimissaan.

Minulle tämä tuote on se tuote, jolla iho kirkastetaan kun se pääsee harmaantumaan ja mikään tuote ei tunnu enää helpottavan sen oloa. Yhdistän sen aina superkosteuttavaan naamioon, jotta se palautuisi nopeasti ärhäkästä happokuorinnasta. Yleensä tuotetta tulee käytettyä ehkä 2-3 kertaa kuussa. Ei minunkaan norsun nahkani ihan kaikkea kestä ylettömiä määriä.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat