Olisiko jo aika aloittaa jälleen uusi sarja omalla kanavallani, jossa esittelen kuukauden eeppiset feilaukset testatuissa tuotteissa ja niiden tasapainoksi myös onnistujat. Kyse on siis uusista testatuista tuotteista, joiden ensifiilikset jää joko pohjamutiin tai nousee taivaisiin. Nämä ovat tuotteita, joiden suhteen pidätän oikeuden muuttaa mielipidettäni pidemmässä juoksussa, koska en heitä huonosti ensikerralla menestyneitä suoraan roskiin, vaan annan mahdollisuuksia.

Eeppisiin feilauksiin voi päästä tuote, jonka hinta-laatusuhde ei kohtaa ollenkaan. Se ei vain yksinkertaisesti sovi MINUN iholleni (voi olla sun HG tuote sittenkin) tai pakkaus pettää kokonaan. Tekijöitä on monia ja koetan kertoa syyt miksi näin tunnen mahdollisimman objektiivisesti, koska nämä tuotteet voivat olla toisten ylistämiä, mutta eivät vain lämmitä minua miltään kantilta.
Suuriin yllätyksiin ja kuukauden hitteihin nousevat tuotteet valloittavat mielen heti ja tuntuvat iholla hullaannuttavilta. Toki on muistettava, että pitkässä juoksussa ne eivät ehkä ole parhaita ja voivat olla sun inhokkeja kautta aikain.
Huhtikuun hitti...
*tuotteet saatu* OleHenriksen Bakuchiol & AHA -tuotteet saavat huhtikuun hittituotteiden paikan. Yllä ensi kokeiluvideo ja näette siitä oman innostukseni tuotteisiin jo heti ensi kosketuksella. Ne vain saavat iholle juuri oikeanlaisen glown aikaiseksi. Mun harmaantunut ja ikäänsä kurpahtava iho imaiseen nämä itseensä ja nuortuu silmissä. Tai ainakin siltä tuntu!
Hutiostospa hyvinkin...
Huteihin voin miniprojektin myötä lisätä ehdottomasti Drunk Elephantin Virgin Marula Luxury Facial Oilin. Hirvitys minkä hintaista tämä melkein rypsiöljyyn verrattava tuote on! 61 puntaa 30ml puteli!!!!!!! En itse ymmärrä Drunk Elephantin ympärillä olevaa IG hypeä yhtään. Onneksi olen tämän tuotteen hankkinut itse vain testerinä, joka sekin jo maksoi.

Minusta tämän tuotteen ongelma ei niinkään ole sen laatu, vaan sen järkyttävän suuri hintalappu. Vertailukohdaksi The Ordinaryn Marulaöljy kustantaa alle 10€/30ml. Se miksi tämä tuote on minun sh*ts-listalla, niin on puhtaasti hinnoittelu. Öljy itsessään on ihan ok iholla ja kostuttaa ihoa. Jos tykkäät öljyistä ihonhoidossa, niin tämä olisi mainio, mutta hintalappu kiroaa minusta tämän tuotteen.
2 Responses
Muistan kun The Ordinaryn perustajalla oli jotain biiffiä Drunk Elephantin tyyppien kanssa, ja hän kommentoi jotain tyyliin ”you’d have to be drunk to pay that much for marula oil!”, se jäi mieleen, joten ostin omani The Ordinarylta 😀
Olet oikeassa, The Ordinary on ottanut tämän tuotteen silmätikukseen silloin alussaan, koska oli hyvä esimerkki siitä että nimellä rahastetaan.