CHOK CHOK BOXin naamiot testissä

Tammikuun 2021 CHOK CHOK BOXista ilmestyi kolme mielenkiintoista, minulle tuntematonta kangasnaamiota, joista olin hyvin innoissani, koska olen ollut kangasnaamioiden ostokiellossa jo kohta vuoden. Olen koettanut vuoden saada yli 300 kangasnaamion kokoelmaa hupenemaan ja pikkuhiljaa ne alkavat vähenemään. Toki jonkin verran on tullut bokseista uusia kokoelmaan, mutta tänä vuonna niiden systemaattinen kuluttaminen saa jatkua.

Mutta asiaan, tosiaan CHOK CHOK BOXista imestyi kolme kangasnaamiota eri brändeiltä. LALARECIPE, DR. MOLA ja ISNTREE. Näistä kolmesta LALARECIPE resonoi minua eniten jo pelkän pakkauksen vuoksi, mutta alla jokaisesta maskista fiilikset ja arvostelu.

Mikä ihmeen CHOK CHOK BOX?

CHOK CHOK BOX on Kokoskin.fi:n tammikuussa 2021 ensimmäisen kerran julkaistu korealaisen kosmetiikan kuukausiboksi. Eli mahdollisuus saada joka kuukausi kotiin uusia erilaisia K-beauty tuotteita kätevästi ja helposti. Boksi haastaa kokeilemaan uusia erilaisia tuotteita.

Boksi lupaa joka kuukausi yhden täysikokoisen tuotteen, 2-3 delux näytettä ja 3 kangasnaamiota. Pääasiallisesti ihonhoitoa, mutta joukossa voi olla myös värikosmetiikka ja ihonhoidon oheistuotteita.

Boksin hinta on 34,99€/kk. Sisältää postikulut eli ei tule lisäkuluja päälle. Koodilla ”NEVER30AGAIN” saat 1.3. mennessä tilatessasi tilaajalahjana maaliskuun boksiin extra naamion. Boksin voi tilata helposti Kokoskinin verkkokaupasta www.kokoskin.fi .

Chok Chok Box tammikuu 2021

LALARECIPE Glow Face Moisture Mask

LALARECIPE Glow Face Moisture Mask

LALARECIPEn Glow Face Moisture mask oli maskeista se joka oli oma ensisuosikkini. Olen sen verta harakka, että kaikki missä on glitteriä ja nätti pinkki pakkaus, saa sormet syyhyämään. Näin ollen tämä maski oli ensimmäinen, jonka testasin boksista. Maski lupaa kosteuttaa, tasoittaa ja palauttaa ihoa. Kuulostaa ehkä vähän liian hyvältä ollakseen totta, mutta ehdottomasti testiin heti pikimmiten.

Naamio on geelinaamio, jossa koristeena glitteriä. Ulkomuodoltaan se on täydellinen pikkuprinsessan unelma maski. Mutta sisällöltään se hurmaa kyllä iäkkäämmänkin prinsessan. Sisällysluettelosta löytyy vesimeloni uutetta, hyaluronihappoa, peptidejä, kollageeniä, aminohappoja sekä rohtosammakonputkea. Näiden lisäksi peruskosteuttajana on glyseriini, joka on mielestäni halvan hintansa vuoksi aivan aliarvostettu raaka-aine.

LALARECIPE Glow Face Moisture Mask - geelinaamio kasvoilla

Naamio istuu kasvoille hyvin ja pysyy paikalla kunhan pitää suunsa kiinni, eikä höpöttele liikoja. Täydellinen nautinnollisiin lukuhetkiin näin talven kylmillä. Geelin ansiosta naamio pysyy pidemmän aikaa kosteana iholla ja iho saa rauhassa imaista itseensä kaikki yllä mainitut hyveet.

Jälkikäteen iho tuntuu todella tehokosteutetulta ja  mikä minusta ihaninta rauhoittuneelta.  Iho ei jää sen jälkeen mähmäiseksi, vaan poistoton jälkeen seerumi imeytyy nopeasti ihoon ja helppoa jatkaa ihonhoitorutiini loppuun. Seerumi ei myöskään rullaa seuraavien ihonhoitosteppien aikana vaan pysyy ihossa.

Minusta maski oli täysi 5/5 ja ostaisin ehdottomasti uudestaankin.

Isntree Spot Saver Mugwort Gauze Mask

Isntree Spot Saver Mugwort Gauze Mask

Pujouutetta sisältävä maski, joka lupaa rauhoittaa ihoa, kosteuttaa ja tasapainottaa ihon talin tuotantoa. Sopii siis mainiosti talvella rasvoittuvalle iholle maskiksi. Kosteuttavana raaka-aineena maskissa on jälleen glyseriini, mutta raaka-ainelistassa ensimmäisenä suurimmalla konsentraatiolla on pujouute.

Naamio on verkkomaista materiaalia, joka on todella märkä pakkauksesta otettaessa. Seerumia ei ole siis säästelty, mikä on normaalia korealaisen kosmetiikan kangasnaamioille. Naamio istuu hyvin isoonkin naamaan, voisin kuvitella sopivan myös miehille hyvin. Naamio ei tuoksu kovinkaan vahvalta ja sen lyhyessä inci-listassa ei mielestäni ole lisättyjä tuoksuja. 

Naamio pysyy kosteana helposti 10-15 min, jonka jälkeen nenän alla oleva osa alkaa olemaan aika kuivakka, mikä on normaalia. Ylimääräinen seerumi imeytyy ihoon kivasti maskin poiston jälkeen. Iho jää kosteutetun tuntuiseksi ja punoittavat kohdat ovat rauhoittuneet hyvin maskin aikana. Arvosanaksi voisin antaa 4,5/5 eli ehdottomasti hyvä kangasnaamio kokoelmaan.

Dr. Mola Green Fruits & Veggies Smoothie Sheet Mask

Dr. Mola Green Fruits & Veggies Smoothie Sheet Maskin istuvuus

Viimeisenä testattavaksi jäi Dr. Molan Green Fruits & Veggies Smoothie Sheet Mask, joka oli ehkä kolmesta se, jolle minulla oli vähiten odotuksia ennakkoon. Toisaalta kaksi edeltävää maskia olivat nostaneet riman korkealle.

Naamio lupaa olla rauhoittava ja kosteuttava. Mielestäni erittäin hyvä valinta kahden edellisen maskin seuraksi. Naamiossa on kosteuttavana osana glyseriini sekä vaikuttavina ainesosina selleri- ja kiiviuutetta. Muutoin sisältö on kohtuu halppismaskien luokkaa. Toisaalta Dr. Mola ei luokittelekaan itseään kovinkaan high end maskiksi markkinoilla. Nämä raaka-aineet ovat sopivia jos tarkoitus on sarjakäyttää maskeja. Yksittäiseksi tehohoidoksi tämä ei mielestäni ole välttämättä sijoittamisen arvoinen.

Dr. Mola Green Fruits & Veggies Smoothie Sheet Mask

Naamio on ihanan ohut ja todella kostea. Itse tykkäsin naamiosta juurikin tällaisella viikolla, kun käytin 3 maskia viikon aikana. Varsinainen naamio on riittävän suuri, vaikkakin nenäosa on mielestäni liian lyhyt. Oma iso klyyvarini jäi puoliksi ilman maskia, mutta se on normaalia.

Hmmm…. Tämän naamion kohdalla minua kuitenkin potkii takaisin yksi asia. Se ei ole korealaisen brändin tuote vaan puolalaisen brändin koreassa tuotettu tuote. Eli kyllä se on koreassa tehty, mutta brändi itse on puolalainen. Tässä herää kysymys onko tuote k-beautyä, jos se vain tuotetaan Koreassa. Onhan meillä muutama brändi maailmalla, jotka näin toimivat. Osa heistä näkee itsensä k-beautynä, osa on luopunut k-beauty sanan käytöstä markkinoinnissaan.

Lopullinen mielipiden CHOK CHOK BOXin kangasnaamioista

Mielestäni ensimmäisen CHOK CHOK BOXin kohdalla on osuttu erittäin hyvin ajatellen erilaisuutta, mutta kuitenkin tuotteiden yhteensopivuutta. Kangasnaamioita on juuri sopiva määrä yhden kuukauden käyttöön normaalissa käytössä tai yhden viikon tehohoitona.

Omaksi suosikikseni nousi Lalarecipen naamio, joka yllätti kaiken glitteristään huolimatta oikeasti toimivalla raaka-ainekombolla. Kaikki maskit olivat mainioita mielestäni ja hankkisin ainakin Lalarecipen ja Isntreen maskit uudestaan.

Tammikuun 2021 CHOK CHOK BOXin kolme kangasnaamiota

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat