Catteco nykyään Rajamäen Hiivatehtaalla

Tiesitkö, että Nirmijärven Rajamäellä on vanha hiivatehdas? Tarvitsee myöntää, että minulla oli aukko sivistyksessä tämän suhteen. Jos aikaa sitten Catteco ilmoitti somessaan muuttavansa tuotantonsa hiivatehtaan tiloihin. Nyt kun he ovat asettuneet aloilleen tiloihin ja tavarat ovat löytäneet paikkansa, niin he pitävät ”tehtaan myymälää” avoinna samaan aikaan, kun muutkin tiloissa operoivat pienyrittäjät pitävät avoimia ovia.

Kun pientuottajan liike toiminta kasvaa, on muutettava

Muistan niin sen ensimmäisen kerran, kun olen Cattecolla  käynyt ihan bloggaaja urani ensimmäisen vuoden aikana. Joka kerta huokuu tästä yrittäjäpariskunnasta se suomalainen yrittäjyys sekä lämminhenkisyys. Tuotteista tehdään alusta alkaen hyviä, raaka-aineet tarkkaan valiten. 

Caritan kanssa on puhuttu raaka-aineista ja ideologiasta tuotteiden takana heidän pihapiirin autotallissa useamman kerran. Jokainen tuote on saanut alkunsa perheen tai lähipiirin omasta tarpeesta tietynlaiselle tuotteelle. Raaka-aineet mietitään tarkkaan. Pikkuhiljaa suolasaippuat saivat seurakseen shampoopalat ja deodorantin. Tuotevalikoima on laajentunut pikkuhiljaa ja selkeästi laatu on ollut tärkeämpi kuin tuotteiden määrä.

On ymmärrettävää, että parhaat ideat syntyvät autotalleissa, mutta niiden kasvaessa on löydettävä uudet tilat, jotta tuotanto voisi olla tehokkaampaa ja kannattavampaa pienyrittäjälle. Rajamäen Hiivatehdas on jännä valinta, koska Caritan isä on ollut tehtaalla töissä ja kun käymme tehtaan vanhassa tuotantotilassa on ihana kuunnella Caritan muistoja lapsuudesta ja tästä paikasta.

Rajamäen Hiivatehdas sopii täysin Cattecon zero-waste mentaliteetiin ja tuotteiden omanlaiseen rustiikkisuuteen.

Tuotteet edelleenkin keskiössä

Tilat ovat aidot tehtaan myymälä olosuhteet ja tuotteet ovat keskiössä. Myymälästä löytyy kaikki tutut tuotteet, joihin olet ihastunut vuosien varrella Cattecolta. Jonkun mielestä tämä on vain saippuakauppa, mutta isännät voi tuupata vanhan tehtaan museonpuolelle tai pihan lammen rannalle istuksimaan kun hypistelet tuotteita. Toisaalta Miika saa miehenkin tykästymään turve- ja tervasuolasaippuaan, jotka muuten ovat mökkielämän täydellisiä miehisiä tuoksuja myöden.

Carita ja Miika auttavat myös mielellään tuotteiden valinnoissa ja kertovat tarkemmin tuotteista. Vaikka et tietäisi mitään suolasaippuoista, niin täältä lähtiessä tiedät inan enemmän. Se mikä tässä yrittäjäpariskunnassa on mahtavaa on se kuinka tarkkoja he ovat laadusta ja reseptiikasta,  mutta yhtä aikaa asiakkaita valistettaan kunkin raaka-aineen vaikutuksista ja syistä miksi ne on tuotteisiin valittu.

Kun et halua iholle mitään turhaa

Catteco on kotimaisen luonnonkosmetiikan pitkänlinjan tekijä ja kuten aiemmin mainitsin niin tuotteiden raaka-aineet valitaan tarkkaan tuotekehitystä tehdään kunkin tuotteen taustalla pitkään, jotta se olisi kuluttajalle optimaalisen ihana iholla. Heidän missio ei ole vain tuottaa saippuaa vaan ihonhoitoa, joka sopii skandinaaviselle iholle, joka tuntee tuulet ja tuiskut ikänsä aikana.

"Iho sen tuntee", Catteco

Kesää kohden omat suosikkini ovat perinteisten suolasaippuoiden lisäksi vartalokuorinnat. Suolasaippua rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti kun kesän hikoilu ja aurinkovoiteen käyttö rasittaa ihoa. uutuutena, jota en ole kokeillut näin, että omasta suosikki suolasaippuasta, Herkkiksestä, oli nyt tullut teepuu versio. Vartalokuorinnat ovat taas niin öljyisiä, että kun ne huuhtelee pois, niin voit suoraan sheivata sääret, etkä kaipaa rasvausta ajon jälkeen.

Uskon, että jokaisella Cattecon käyttäjällä on omat suosikit heidän valikoimastaan. Mutta meilkein varmasti voin sanoa, että kun suolasaippuaan tottuu, niin ei tahtoisi vaihtaa pois, varsinkin kun alkaa laskemaan montako pakkausta säästät vuosittain vaihtamalla zero-waste palatuotteeseen.

Rajamäen Hiivatehtaalla vierailu voi olla kiva kesäreissukohde. Nurmijärvellä on myös muutakin nähtävää aivan lähietäisyydellä tehdasalueesta. Avoimien ovien -päivistä saat tietoa esimerkiksi Cattecon Instagramista, joten kipin kapin seuraamaan heitä siellä. Hullunhalpojen tehdasmyymälähintojen toivossa ei kannata välttämättä paikalle ajaa, koska on kyse kotimaisesta käsityönä tehtävästä tuotannosta. Samalla on hyvä myös vierailla muidenkin tehtaan tiloissa olevien pienyrittäjien myymälöissä.

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

One Response

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat