Aurinkosuojatesti 1: Suomiehen luontopolku

Ajattelin, että ei tehdäkään perinteistä purkkien esittelyä tänä keväänä aurinkosuojista, vaan otan testireissuilta kuvia ja pääsette meidän mukaan retkelle jokaisella kerta. Olemme Michaelin kanssa koronan myötä opetelleet luonnossa liikkumisen taidon. Itse totaalisena kaupunkilaisena olen hankkinut paremmat metsäkoretexit ja opetellut sytyttämään nuotion, vaikkakin siihen menee vielä sanomalehti poikineen, mutta syttyy kuitenkin ja makkarat saadaan paistettua. Reilumpi vaellusreppu ensiapupakkauksineen on tullut tutuksi kaveriksi meille.

Tänä vuonna olemme innostuneet Geokätköilystä, joka on haastanut meidät liikkumaan meille uusissa paikoissa. Näin kävi viime eilen sunnuntainakin. Päädyimme Geokätköjen perässä Hyvinkään rajalla sijaitsevalle Suomiehen Luontopolulle. Mukaan oli pakattuna tämän kevään ensimmäiset aurinkotuotteet, joita päätin testata. Oma 2020 suosikkini Misshan AIRY Sun Water oli mukana sekä huulille itselleni uusi aurinkosuoja Alga Maris Huulivoide SPF30.

Jos haluat kuulla mielipiteen vain aurinkosuoja tuotteista, niin skippaa luontokuvat. Jätä ihmeessä loppuun kommentti oliko tällainen tavallisesta blogitekstistäni poikkeava tuotos mieleinen.

Suomiehen luontopolku mielenkiintoinen kohde, jossa paljon nähtävää

Vaikka olimme Geokätköilyn perässä tämän paikan bonganneetkin, niin olin tiiraillut sitä jo aikaisemmin, kun tein tämän kesän kohdelistaa meille. Kuitenkin se oli jotenkin painunut listan alapäähän, koska paikan löytämiseksi oli hyvin epämääräinen osoite ”Jukan metsätie, Hyvinkää”. Sitten paikka pompsahti omalle geokätkökartalleni ja päätettiin suunnata nättinä sunnuntaina katsomaan mikä tämä mystinen paikka on. Paikan löytäminen olikin sitten muutaman mutkan takana, mutta ymmärrän miksi sitä ei mainosteta kovinkaan. Paikalla ei ole parkkitilaa ihmismassoille.

Suomiehen luontopolku on vanha Ruduksen soramonttu, johon on rakennettu luontopolkuverkosto. Soranoton loputtu 2014 massiivinen monttu on saanut uuden elämän, jonka tavoitteena on suojella sora-alueille ominaista kasvillisuutta sekä palvella ulkoilualueena. Alueelle on istutettu jonkin verran puustoa, mutta on jätetty ominaiskasveille tilaa elää sekä taiteelle. Alue on vielä ”working project” varmasti ja kymmenen vuoden päästä se vetää jo paljon enemmän ihmisiä puoleensa, kun kasvillisuus saa aikaa levittäytyä.

Erityislapsen kanssa liikkumiseen paikka oli mainio. Vaikka monen silmään soramonttu näyttää soramontulta, niin erityislapselle jo ne muutamat kivitaideteokset, joihin saa suuremmalti osin koskea on iso juttu. Toivon toki, että niitä huollettaisiin ja ne saataisiin pysymään kunnossa. Nyt oli päässyt yksi jos toinen vähän repsottamaan. Alueella on paljon nähtävää ja monia pieniä männikköjä, joissa seikkailla.

Yksi mielenkiintoisimmissa mitä me löysimme nyt ensimmäisellä kierroksella oli Jätinkatu, joka sijoittuu ylös montun reunalle, jonne on merkitty reitti. Voi, miten tuo reitti saikin reidet hapoille, mutta mitä sitä ei kipittäisi geokätkön vuoksi. Ei oltaisi varmaan tuonne asti kivuttu ilman kätköä, mutta emme kyllä pettyneet yhtään. Outo, että tällaiset paikat jäävät piiloon. Pirunpellon oloinen muutaman sadan metrin mittainen ”kivitie” on vaikuttava, koska se jatkuu ja jatkuu. Kyllä reisijumppa kannatti, josta toki olen näin seuraavana päivänä ihan eri mieltä, kun ei meinaa edes tuolilta ylös päästä.

 

Ylhäällä oli myös paikoitellen vielä lunta rinteessä, mutta polku oli hyvin merkitty ja jo tallaantunut, joten huoletta sai stepata koko reitin. Ylös mentäessä oli pätkän matkaa köydet apuna ylös pääsemiseen. Ne tulivat tarpeen minulle, mutta tuo nuori gaselli paineli menemään reippaasti poseeraten köysien kanssa vain kuvissa. Kosteammalla tai lumisella kelillä nämä osat rinteestä olisi olleet hyvin haasteellisia, joten tämän kevät lumien sulettua on hyvä hetki vierailla.

Ei tuolla olisi tarvinnut täyttä reisitreeniä lähteä tekemään, vaan olisi voinut valita vain pohjalla käyskentelyn. Näin keväällä mäkien kiipeäminen ei tuntunut niin vaikealta, kun ei ollut kuuma, mutta paahtava aurinko asettikin aurinkosuojatuotteille kyllä kovat olosuhteet, koska kevyt tuuli peitti ihon kärvähtämisen tunteen kokonaan. Varjoja on luonnollisesti hyvin vähän, kun istutettu puusto on vielä pientä. Siksi en suosittele paikalla käyntiä kesän paahteisimmilla päivillä. Paikka voi olla aikamoinen pätsi.

Korona tilanteen vallitessa näin kesää kohti mentäessä, niin suosittelen pohtimaan tällaisten lähikohteiden tutkimista. Itse kun olen tehnyt listaa eri luontokohteista noin 100km Keravalta, olen huomannut, että monista paikoista ei puhuta paljoa, mutta mielenkiintoisia löytyy vaikka muille jakaa, kunhan kaivelee netin ihmeellistä maailmaa. Ja tuo Geökätköily on hyvä altistaja luonnolle. Minun kilpailuhenkinen sieluni lepää luonnossa, kun jotain mitä kaivella pöpeliköstä.

Ausinkosuoja ensimmäistä kertaa tänä keväänä testissä

Myönnän olen talviaikaan hyvin laiska aurinkosuojan käytössä, mutta kevättä kohden joudun sen suhteen aktivoitumaan oman punapäisyyteni ja ihon herkän kärvähtämisen vuoksi. Kyllä, vanhenemisen merkit pysyisivät paremmin hallinnassa, jos se aurinkosuoja olisi päivittäisessä käytössä. Mukaan lähti tällä kertaa Misshan Airy Sun Water, joka on viime vuoden suosikkituotteitani keveytensä vuoksi. Lisäksi halusin ottaa testiin Biodellyltä saamani Alga Mariksen huulille tarkoitetun aurinkosuojan, koska polta yleensä huuleni ensimmäisenä, koska huulirasva-addiktoituneet huuleni ovat kohtuu herkät palamiselle. En voi kesäisin olla ilman suojakertoimellista huulirasvaa.

Misshan Airystä voitkin lukea tarkemmin tässä suosikit blogitekstissäni. Tällä reissulla aattelin, että tämä aurinkosuoja ei tule kestämään, koska olimme suorassa auringossa kokoajan. Yllätyksekseni kun pääsimme kotiin, niin ainoa paikka missä näin pientä punoitusta oli hiusrajani. En ole aikaisemmin tätä tuotetta testannut näin pitkällä aikavälillä lisäämättä uutta kerrosta, mutta se toimi mainiosti. Vaikka koostunut on vesimäinen, niin kerrostamalla muutaman kerroksen saa hyvän suojaavan kerroksen kasvoille ilman rasvaista tunnetta. Fiilis on kuin olisi levittänyt kasvovettä useamman kerroksen. 

Missha AIRY Sun Water

Todellinen höyhenen kevyt tuote iholla. Ei myöskään tuki ihohuokosia oman kokemukseni mukaan, kunhan muistaa pestä illalla pois. Irtoaa ihan vesipohjaisella puhdistusaineella kunnolla, kun usein aurinkosuojat kaipaavat kaksoispuhdistuksen irrotakseen kunnolla ihosta.

Alga Maris suojakertoimellinen luonnonkosmettiinen huulivoide

Alga Mariksen luonnonkosmeettinen aurinkosuoja huulille ei saa voitettua minua puolellensa. Tai ehkä minut, mutta ei huuliani. Luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat vähän haastavia tunnulta iholla ja jotenkin tämäkin mineraaliaurinkosuoja, jossa on titaanidioksidio tekee hiekkaisen tunteen omilla huulillani. Päivän päätteeksi huulet tuntuvat saharan läpi käyneiltä, vaikka tuotteessa on kookosöljyä kosteuuttamassa.

Kuitenkin suojaavuus on mainio mielestäni. Huulet pysyivät palamattomina koko päivän. Toki tuotetta joutui lisäämään päivän mittaan usein. 

Tuote jättää huulen pintaan kerroksen, johon varmaan useampi purjehtija / kesäsporttaaja on tottunut, mutta itse en välitä. Urheilussa ei niinkään ole väliksi, että huulet saavat vaalean pinnoitteen, mutta kun on ihmistenilmoilla, niin en välitä tästä ominaisuudesta. Toisaalta tuotteessa on huulirasvaksi korkea suojakerroin ja se on luonnonkosmea, joten pisteet minulta siihen. Kuitenkin olen vielä sen verta nirso huulituotteideni suhteen, että en hankkisi samaa itselleni uudestaan.

Dagen Efter kuva, ei kärähtänyt kuin hiusrajasta

Mitä mieltä olitte tällaisesta blogipostauksesta? Tehdäänkö lisää tällaisia?

Jaa blogiteksti

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Share on linkedin
Share on skype
Share on whatsapp
Share on email

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Hanne - Never30again blogi

Hei, olen Hanne.

Olen pian nelikymppinen yhden ihanan erityislapsen äiti, joka kamppailee oman ikäkriisin sijasta ihokriisin kanssa. Olen myös vahva kosmehörhö, joka rakastaa testata uusia kosmetiikka tuotteita sekä kokeilla omaa uskalluksen rajaa meikkien suhteen. Kosmetiikan suhteen olen hyvin kaikkiruokainen, joten löydät varmasti kiinnostavia tuotteita korealaisesta kosmetiikasta kotimaisiin helmiin kauttani. Blogissa pääset lukemaan hurtilla huumorilla höystettynä minun matkaani kohti 40-kriisiä. 

Seuraa somessa

Suosituimmat