*tuote saatu* Olin innoissani, kun sain ensimmäisen viestin Aimée de Marsin tuoksuista, vaikka en normaalisti tuoksuista suuresti perusta, koska käytän niitä vähän ja olen vuosia suosinut yhtä ja samaa D&G Light Blueta. Vielä ei ole parempaa tullut eteen, mutta kun Aimée de Marsin tuoksujen kerrottiin sisältävän kivilajien parantavaa energiaa, mielenkiintoni heräsi. Tämän hetken nouseva kritallitrendi on palauttanut minutkin 90-luvulla hankittujen kristallieni äärelle. Ajatus siitä, että kristalli mineraalina olisi osa hajuvettä tuntuu mielenkiintoiselta.
Aimée de Mars tuoksusarjassa on 17 vegaanista tuoksua, joilla jokaisella on oma aromaterapeuttinen profiilinsa. Puhtaasti luonnonkosmetiikaksi sarjaa ei voi kutsua, vaikkakin 95-100% tuotteista on luonnollisia. On hyvä huomioida, että vain 9 tuoksuista on saanut Ecocertin myöntämä Cosmos Natural -sertifikaatin. Eli jos tämä on sinulle kosmetiikassa tärkeä asia, niin tarkasta valittu tuote tarkemmin, koska koko sarja ei ole saanut sertifikaattia.
Pohjana tuotteissa ennen varsinaisia tuoksuja on luomuvehnäalkoholia sekä Saint Genulphen lähdevettä. Muutoin jokainen tuoksu on koottu tarkoin valituista eteerisiä öljyistä, kukka-, puu- ja mehu-uutteista. Koko tuotesarja on rakennettu 21 eteerisen öljyn ympärille. Samat tuoksut toistuvat sarjan tuotteissa vain eri sekoituksina luoden koko päivän kestävän aromaterapeuttisen kokemuksen.

Tuoksut on formuloitu siten, etteivät ne ole valosensitiivisiä. Putelit voi huoletta laittaa esille ja minimalistisen kauniit pakkaukset pääsevät näytille. Tuoksuyhdistelmät on rakennettu myös siten, että ne sopivat raskaana olevillekin.
Käytössä Aimée de Mars Doux Saphir
Aimée de Marsin edustajan kanssa valitsimme minulle hyvin vivahteikkaan DOUX SAPHIR -tuoksun kokeiluun. Siinä yhdistyy latvatuoksussa hurmaa raikas bergamotti, jota seuraa ilmavan kukkainen kimppu ruusua ja orvokkia.
Samettisen tuoksun pohjalla makeita vivahteita tuovat vanilja, iiris ja heliotrooppi. Tuoksuharmonian kuvataan olevan sopiva luoville ja harmonisille sieluille.

Tuoksu on iholla sopiva omaan mieleeni, se ei ole raskaan kukkaine, mutta siinä on voimakkaita vivahteita niistä. Yhtä aikaa se on inan jopa maskuliininen. Tuoksu viipyy iholla hyvin, eikä suuresti ärsytä nenää. Hyvin pieni suihkaus vie pitkälle. Tuoksuna tämä sopisi sekä päivään, että iltaan. Päivään saattaisin suihkauttaa jotain kirpeää sen kaveriksi keventämään tuoksua.
Jos suosit sitruksisia kevyitä tai raikkaita ”kylpyhuone”-tuoksuja, niin tämä ei ole sinun juttusi. Sarjassa on kuitenkin se hyvä puoli, että muutamassa paikassa myydään näistä pieniä käyte puteleita, joiden avula voit läytää sen oikean. ilman, että kulutat hukkaan 50€ täysikokoisen putelin hintaa. Linkkaan blogitekstin loppuun missä näitä myydään ja kenellä myyntipaikoista on näytekoot valikoimassa.
Lunastaako Aimée de Mars tuoksut markkinointilupauksiaan

Hmm… tämä on osuus mitä en yleensä halua kirjoittaa, koska on mukavampi kirjoittaa positiivista asiaa, mutta joskus on nostettava esiin asioita, jotka ovat särähtäneet korvaan. Tämän tuoksusarjan kohdalla minulla on muutama ongelma markkinoinnissa. Pari väitettä, jotka olen huomannut siihen yhdistettävän, eivät näy itse tuotteessa.
Ensinnäkin luonnonkosmeettisuus. Ei sarjaa ei väitetä luonnonkosmetiikaksi, mutta mainitaan sertifikaatti, mutta yhtäaikaa vain osalla sarjan tuotteista on setti, joten valveutunut tarkka luonnonkosmetiikan kuluttaja saa olla hyvinkin tarkkana hankinnan suhteen.
Ihmetyttää, että sarjan pohjautuessa eteerisiin öljyihin ja kasviuutteisiin ja -tuoksuihin, niin 100% luonnonkosmeettisuus ei olisi ongelma. Harmillisesti osa luononkosmetiikkaa myyvistä paikoista on ottaneet kuitenkin koko sarjan myyntiin, joten tarkkana tulee olla. Esim tuo minun testaamani Deux Saphir kantaa serttimerkintää.
Lisäksi bongasin Jolien sivuilta väitteen ” Vegaaninen ihoa hoitava koostumus”. Itse olen tämän väitteen kohdalla hieman ihmeissäni, koska kyse on kuitenkin huomattavan määrän alkoholia sisältävä tuote. Lisäksi eteeriset öljyt jakavat mielipidettä ihonhoidollisesti. Omalla tavallaan tämä on hieman turha kuvaus hajuvedelle, enkä voi pönkittää kosmebloggaajana tätä väitettä mitenkään.
Sitten se itseäni eniten harmittava asia, eli ne kristallit, joista markkinoinnissa meille vaikuttajille puhuttiin. Kun googlailin brändiä, niin väitettä kristalleista ei näy missään ja tuotteen kuvauksissakaan siitä ei puhuta mitenkään. Oletan, että tämä minun mielenkiintoni herättänyt, markkinointi puhe ei löydä itselleen vastinetta. Ainakaan en löytänyt, yhdestäkään randomisti valitsemastani tuoksusta inci-listalta mineraalia, joka voisi määrittää itsensä kristalliksi. Eli tämä markkinointipuhe ei täyty sen suuremmin tutkimuksen myötä. Harmi, koska kristallit alkavat olemaan kuumintahottia ja tuoksu, joka sisältäisi niitä olisi ollut aika mieletön ajatuksena.
Mistä Aimée de Mars tuoksuja saa hankittua?
Alle olen listannut paikkoja, joista näitä tuoksuja saa hankkia. Linkit, joiden perässä on *-ovat affiliaattilinkkejä. Niiden käyttö ei maksa sinulle mitään, mutta saan komission yritykseltä heidän mainitsemisestaan.
Jolie* (heillä myös näytteet á 4€)
Natural Goods Company* (heillä myös näytteet á 4€)